Siirry pääsisältöön

Kolmen valion superviikonloppu

Mahtava viikonloppu Storywood-tiimille: yksi kansainvälinen muotovalio (C.I.B* Solo) ja kaksi kansallista muotovaliota (POHJ & FI & SE & NO MVA Misty ja FI MVA Maikki)!

Lauantaina matkaan koko perheen voimin. Koirista mukaan lähtivät Solo ja Misty, joille saatiin Tampereen kansainvälisestä näyttelystä kaikki mitä toivottiinkin. Solo (Tuscan Love Story) sai viimeisen tarvittavan cacibin ja tulee kansainväliseksi muotovalioksi (C.I.B). Misty (Neradmik Miss Mistletoe) sai sertin ja tulee sillä Suomen muotovalioksi. Samalla siitä tulee Ruotsin, Norjan ja Pohjoismaiden muotovalio aiemmin saaduilla serteillä. Tuomarina toimi konenut englantilainen Derek Smith, jolla todella tuntui olevan selkeä näkemys siitä, millainen keeshondin tulee olla.

Sunnuntaina tavoiteltiin viimeistä sertiä kasvatillemme Maikille (Storywood Aria) Maalahdesta. Minä jäin yöllä saapuneen takatalven vuoksi kotiin Lauri-vauvan kanssa, joten näyttely jäi Matin sekä kenneltyttöjen Annan ja Saran huoleksi. Täytyy sanoa, että kotona odottaminen oli paljon jännittävämpää kuin paikan päällä koskaan :). Tiimi hoiti hommansa paremmin kuin hyvin, sillä kotiin tuomisina oli uusi Suomen muotovalio ja ROP! Tuomarina toimi Leni Finne.

Kerrassaan upea viikonloppu!