Siirry pääsisältöön

MH-kuvaus

Solo, Misty ja Maikki kävivät Lapualla MH-kuvauksessa. Tämä testimuoto oli meille uusi. Olemme aiemmin käyttäneet luonnetestiä koiriemme luonteen arvioimiseen. Aivan täysin en vielä MH-kuvauksen hyödyistä luonnetestiin verrattuna vakuuttunut, mutta kokemus oli varsin mieleenkiintoinen. Esim. koiran ja ohjaajan välisellä yhteistyöllä tuntuu olevan MH:ssa melko suuri rooli, koska siinä koira on välillä vapaana.

Solo selvitti testin omaan tyyliinsä lunkisti ja väläytteli pieneksi yllätykseksekseni myös puolustushalua. Ilkikurinen Maikki päätti, ettei halua antaa omistajalleen kiinni säädetyn aikarajan puitteissa, joten ohjaaja päätyi keskeytykseen. Mistylle oli räminälaite kovin jännittävä, ja vaikka se tuli ohjaajan viereen katsomaan sitä, se ei halunnut haistella sitä. Tuomarit tulkitsivat sen paineistumisen merkiksi, joten senkin kohdalla suositeltiin keskeytystä. Siihen saakka Misty oli käynyt reippaasti eri testausosioissa osoittamatta jäljelle jäävää pelkoa tms. Mistyhän on hieman herkkä koville ääänille, mutta ei missään nimessä ongelmaksi asti. Esim-. MEJÄ-kokeiden laukauksensiedot se on aina selvittänyt puhtaasti.

Pieniä yllätyksiä siis tuli molempiin suuntiin :).