Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Solo erikoisnäyttelyn Best in Show!

Kuva
Solo oli Kari Järvisen valinta Best in Show'ksi 71 koiran joukosta keeshondien erikoisnäyttelyssä Klaukkalassa. Suurkiitos kasvattaja-Lucialle tästä kertakaikkisen upeasta koirasta. Lämmin kiitos myös kaikille ystävillemme tuestanne ja onnitteluista sekä hyvästä seurastanne viikonloppuna.

Tämänkin kuvan on ottanut ihana Noora, joka auttoi viikonloppuna monin tavoin:


Mila esiintyi veteraaninartuissa toiseksi ja oli Paras narttu-5. Solo ja Mila olivat myös Paras pari-2 sekä ehdolla Kaunein karvapeite-kisassa.

Näyttelyssä esiintyi myös kasvattejamme. Charlien komea Noa (Storywood Tango del Gatto Nero) voitti isommat urospennut ja oli Paras urospentu-2. Elinan Hehku (S. Tango d'Amore) oli tasaisessa isompien narttupentujen luokassa hienosti toinen. Gunnen ja Levin Ago (S. Accelerando) ei ollut ihan tiukan tuomarin hakemaa tyyppiä ja sai tällä kertaa tyytyä EH:ään miellyttävästä ulkonäöstään huolimatta. 

Sunnuntaina saimme ihastella Anniinan taitavaa Sädettä (S. Celeste Aida) möllitoko…

Pennut neljä viikkoa

Kuva
Kuvat: Samuli Koivusalo

Vaasa KV

Kuva
Mukava viikonloppu Vaasan näyttelyssä. Kessut menestyivät hyvin: Elinan Hehku oli ROP-pentu, Mila ROP-veteraani ja VSP, Solo PU2 ja sai varaCACIBin. Samulin westie Veksi teki kanssani ensiesiintymisensä kehässä ollen PU4 ja saaden varasertin. Kiitos Emilialle neuvoista ja trimmistä sekä muille kannustusjoukoille!



Pennut kolme viikkoa

Kuva
Pennut ovat täyttäneet jo kolme viikkoa. Ne kävelevät jo taitavasti ja ovat keksineet leikkimisen ilon. Ne näykkivät innokkaasti toisiaan ja kaikkea mielenkiintoista tielle osuvaa hampaattomilla suillaan. Pentulaatikkoa on laajennettu pienellä aitauksella, jotta niillä on tilaa touhuta. Laatikossa on myös erilaisia leluja, joiden yli ja ympäri ne tykkäävät kiipeillä. Pennut nukkuvat vielä paljon, mutta kuullessaan läheltä ääniä ne tulevat katsomaan sen aiheuttajaa pienet hännät heiluen.

Pennut ovat aloittaneet seikkailut myös laatikon ulkopuolella. Näin aluksi ne tutkivat maailmaan pieniä hetkiä kerrallaan. Kun väsy tulee, ne saavat mennä takaisin lepäämään. Muutaman kerran päivässä ne seikkailevat ympäri pentuhuonetta, ja pari kertaa päivässä ne pääsevät tutustumaan myös naapurihuoneeseen ja muihin koiriimme.

Aikuisia koiria pennut kiinnostavat, mutta muutaman haistelukerran jälkeen ne on todettu tässä vaiheessa vielä melko tylsiksi tyypeiksi. Vain Aida on pennuista ihan tohkeissaan.…