Mauno
23.1.2005 - 1.7.2015
"Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Äkkiä huomaa,
se päättyikin tähän."
Mauno oli ainutlaatuinen, ainutkertainen koira. Se oli laumamme patriarkka, perheen ja kodin uupumaton vahti. Mauno oli rohkea, itsevarma ja äärimmäisen lojaali. Se oli älykkäin tuntemani koira. Mauno teki kaiken sata lasissa, eläen joka hetken täysillä. Sen luonteessa oli haastavakin puolensa dominoivuuden ja terävyyden takia, mutta rakkaitaan se rakasti ja suojeli ehdoitta. Mauno osoitti hellyyttään ottamalla hellästi ihmisen ranteen suuhunsa. Maunolla oli laaja valikoima erilaisia ääniä eri tilanteisiin ja mielentiloihin. Se oli todellinen persoona.
Mauno oli upea harrastuskoira, jonka kanssa koettiin paljon. Se harrasti agilityä, tokoa, jälkeä ja kouluttautui pelastuskoiraksi. Erityisesti rauniot ja haku olivat sille mieluisia lajeja. Voi sitä ilmaisun intoa, kun maalimies löytyi! Mauno suoritti BH-kokeen ja osallistui luonnetestiin. Valitettavasti sen aktiiviura päättyi ennen aikojaan selkävaivojen takia. Vanhoilla päivillä kokeiltiin vielä rallytokoakin, ja sama vauhdikas asenne oli yhä tallessa. Mauno opetti minulle paljon koiran kouluttamisesta ja koiraharrastusmaailmasta. Osallistuimme jopa Kuopion Pelastusopistolla pelastuskoirakursseille. Mauno oli aina innokas ja sillä oli loistava työmoraali. Se teki aina parhaansa, olipa laji sitten mikä hyvänsä.
Näyttelykoirana Mauno niitti menestystä ja titteleitä voittaen muun muassa Ruotsin erikoisnäyttelyn Best in Show'n. Eräs tuomari kiteytti Maunon olemuksen sanoihin: "A real champion from top of nose till tip of tail". Kaikista hienoista hetkistä ja menestyksestä huolimatta rakkain muistoni Maunosta on paljon arkisempi; eräs kahdenkeskinen, taianomainen hetki, kun ymmärsimme toisiamme sanattomasti.
Maunoa vaivasivat viimeisinä vuosina kaihi, nivelrikko ja spondyloosi. Kipulääkkeen voimin se pärjäsi kuitenkin vielä kohtuullisen hyvin. Aivan lopussa alkoi kuitenkin näkyä merkkejä siitä, että sisäelimet olivat pettämässä. Maunon käytöksestä huomasi, että sillä oli pahenevia kipuja, joten emme lähteneet hoidattamaan sitä enempää. Sen kaltaisen koiran pitää saada lähteä silloin, kun se pystyy vielä nauttimaan elämästä. Päätös oli silti vaikea, koska sen mieli oli vielä elämäniloinen, vaikka kroppa alkoikin pettää. Viimeisinä päivinä Mauno oli niin väsynyt, että saatoimme todeta tehneemme päätöksen oikeaan aikaan - edessä olisi väistämättä ollut romahdus.
Mauno sai nukkua pois rauhallisesti omassa kodissaan, emännän kainalossa keskellä kauneinta suvea. Meidän jälkeen jääneiden suru tuntuu musertavalta. Mauno jätti jälkeensä niin suuren aukon. Elämäni koira.
"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."
Mauno viimeisenä iltanaan